Osa 10: "Jali - tulevaisuuden tutkija"

Osa 10: "Jali - tulevaisuuden tutkija"

Varsinkin tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Jali ei pyrkinyt ennustamaan tulevaisuutta, vaikka oli tulevaisuuden tutkija. Hän tyytyi nykyisyyteen. Aina ei ole helppoa sanoa edes miten asiat ovat. Sen osoitti ekoläänihanke, jonka projektipäällikkönä Jali oli neljä vuotta. Jali ei aina tiennyt edes missä mentiin, mikä oli hänen asemansa - ja olisiko hänellä seuraavana päivänä työpaikkaa. Totuuden nimissä on sanottava, ettei hänen paikkansa oikeasti ollut uhattuna, vaikka siltä näyttikin. Hänellä oli määräaikainen työsopimus.

Seurasin fyysisesti läheltä, näkymättömänä, tapahtumia. Kuulin miten naiset juonivat Jalin päänmenoksi. Olivat sitä mieltä, ettei Jali tehnyt riittävästi, ollut tehtäviensä tasalla. Mitä hänen sitten olisi pitänyt tehdä, se ei minulle selvinnyt. Toisaalta - hän oli päällikkö, vaikkakin ilman alaisia. Työryhmä, johon Hilppa ja Tuula kuuluivat, ohjasi ja linjasi. Minulle tuli sellainen tunne, että he haukkuivat väärää puuta, vaikkei Jali toisaalta mikään ruudinkeksijä ollut. Itseään heidän olisi pitänyt arvostella ja ryhmän johtoa.

Neljän vuoden ajan Jali paneutui syvällisesti siihen, mikä teki ja mikä tekisi Etelä-Savosta muuta maata ekologisemman. Jali oli koko neljän vuoden aikana hyvin aktiivinen. Hän loi ja ylläpiti maakunnan laajuista verkostoa, kulki kuin lähetyssaarnaaja ympäri maita ja mantuja. Ennen muuta hän kirjoitti paljon lukemattomiin lehtiin ja teki hanketta tunnetuksi maakunnan ulkopuolella.
Hallinnollisesti hanke liitettiin yliopiston yhteyteen kahden viimeisen vuoden aikana. Tällöin minä tulin kuvioon mukaan omalta pienen pieneltä osaltani. Vuonna 1994 kirjoitin yhdessä Jalin kanssa lyhyen ja tiiviin raportin hankkeesta, jonka Hilppa jyräsi. Raportissa ei ollut raporttina mitään vikaa. Se kertoi kaiken olennaisen.

Oma tekemiseni rajoittui tiedotuslehden tekemiseen, jonka ideoin ja toteutin. Olinhan entinen lehtitoimittaja. Taitoin lehden, valokuvasin, kirjoitin jutut ja artikkelit, osan ilmoituksista tein itse ja osan hankin kulujen peitoksi, hoidin suhteet painoon ja lehden jakelun maakunnan sisällä. Tein yhteensä neljä lehteä kaksi vuodessa, joka oli ikään kuin hankkeen käyntikortti sinä aikana. Palkkioksi sain muutamia satasia, mutta teinkin työtä ylläpitääkseni ammattitaitoani ja hankkiakseni referenssiä, josta tosin ei myöhemmin ollut hyötyä - tai edes iloa.

En ollut paljon tekemisissä Jalin kanssa, vaikka liikuin saman talon sisällä lähes päivittäin, jossa Jali työskenteli. Tosin ei hänkään usein ollut paikalla. Jollain tavalla pidin Jalista, paljonkin varsinkin silloin, kun näin miten hänen kimppuunsa toistuvasti käytiin. Vaistomaisesti puolustin häntä hyeenoilta, heikompaa. Muut eivät olleet ihan reiluja häntä kohtaan. Asioista ei keskusteltu avoimesti vaan juoruttiin ja puhuttiin pahaa takanapäin. Tuli sellainen tunne, että varsinkin Hilppa oli kateellinen Jalille tämän työn ja palkankin takia. Hilpan mielestä Jalin olisi alun pitäenkin pitänyt tehnyt asioita toisin, mutta hän ei ollutkaan Jali. Jali teki mitä osasi. Ja myös Jali hyppäsi liikkuvaan junaan. Astui pöytään joka hänen eteensä oli katettu vuosia aiemmin.

Jalista minulle tulee ensimmäiseksi mieleen hänen macinsä ja se onneton hiiri, jonka avulla hän työskenteli. Katselin melkein hurmioituneena hänen työskentelyään. Miten joku voi käyttää tuollaista hiirtä, jonka kuula ei pyöri kuin satunnaisesti. Mutta Jali oppi käyttämään tuota täysin käyttökelvotonta kapistusta. Siihen tuskin kukaan muu olisi pystynyt, ja ainakaan minun kärsivällisyyteni ei olisi riittänyt.

Lopulta minun on pakko kysyä, onko Jali harkinnut hankkia uuden hiiren. Ujosti ja vähän häpeillenkin hän sanoo, että on ... mutta tuleehan tälläkin toimeen. Tuleehan? hän katsoo minuun kysyvästi.