Osa 13: "Mitätön, pelkkä mies"

Osa 13: "Mitätön, pelkkä mies"

Olen mitätön mies. Niin mitätön mies. Mi-i-i-tä-ä-tön. Säkeet soivat radiosta, mutta - aprillia - en se ole minä, muttei minulla myöskään ole isoa egoa. Mahdun oikein hyvin ovesta sisään, enkä mene raamit kaulassa ulos, kun en saa tahtoani läpi. En ole edes ylipainoinen, ainakaan paljon, ainakaan koko aikaa. Kesällä uin paljon ja pyöräilen ympäri vuoden.

Toisinaan kuljen pitkin metsiä. Sienestän ja marjastan ja aistin kuin eläin ympäristöä. Nostan pääni pystyyn, käännän hieman takakenoon - ja haistelen. Ihmisiä. Otan askeleen sivuun ja tarkkailen paikallani puun takana. Kun ne ovat menneet ohi jatkan äänetöntä ja näkymätöntä matkaani Siwaan.
Olin 90-luvun alussa onnekas työtön, jos työtön voi olla onnekas, siksi että on työtön. Rikon kaikkia niitä myyttejä, joita 2000-luvun poliitikoillakin on työttömistä. Enkä ollut millään tavoin poikkeuksellinen. Ne kymmenet ja sadat, joihin tutustuin tuona aikana työvoimakoulutuksissa ja kyykytystilaisuuksissa olivat samanlaisia.

Myytit palvelevat vain yhteiskunnan hyväosaista enemmistöä ja vallanpitäjiä, jotka haluavat tehdä itsensä tärkeiksi. Rahastavat valtiota ja kuntia palkkioillaan ja siirtävät ryöstämiään varoja Cayman-saarille, Sveitsin pankkeihin ja Espanjan aurinkorannoille. Tätä ei kukaan uskaltanut sanoa silloin ääneen, eikä vieläkään.

Työttömyyteni huipentui, mutta ei päättynyt, konferenssiin Savonlinnassa, johon sain onnekseni osallistua ja joka poiki paljon uusia pieniä tilaisuuksia pienelle postimerkin kokoiselle ihmiselle, jota ei kukaan - vähiten oma kissa - nuoleskele.

Väinö kävelee keppeineen entisen Osuuskunta Tuotteen portaissa vastaan kauniina kevätpäivänä. Vastarannalla pilkottaa Kasinosaaret ja välissä väikkyy keväinen Saimaa. En tunne miestä, mutta alan puhutella häntä. Valitettavasti meillä ei tässä talossa ole muuta hissiä kuin tavarahissi talon takapuolella. Väinö vakuuttaa, että hän pystyy kipuamaan sata porrasta, vaikka kulkeminen näyttää vaivalloiselta. Kysyn voinko jotenkin auttaa. Hän antaa salkkunsa minulle. Kuljemme yhtä matkaa ylös.

Väinö on tullut neuvottelemaan Vammaiset kansalaiset itsenäisessä Suomessa - tapahtuman järjestämisestä Hilpan ja Jounin kanssa.

Yliopiston halpana työrukkasena teen Väinön ja historiaseuran toiveiden mukaista materiaalia pöytäpainomenetelmällä. Julisteita, käsiohjelmia, esitelmien tiivistelmäjulkaisun. Seminaarin jälkeen kokoan esitykset yhteen, ja toimitan niistä julkaisun. Samaan diiliin kuuluu historiaseuran lehden suunnittelu ja tekeminen pienlehtenä. Lisäksi kirjoitan lehtiin pari artikkelia ja teen ilmoituksia ja tiedotteita.

Kylpylähotelli Casinolla puhujapönttöön nousee ensimmäisenä taloushistorian professori Erkki Markkanen. Hänen puheensa on järisyttävä, muistan sen sävyn vieläkin. Hän puhuu tunteikkaasti ja painokkaasti. Markkanen osoittaa, miten hyvinvointi-Suomi syntyi pakosta. Poliitikot tekivät vain mitä heidän oli eri tilanteissa pakko tehdä. Heidät olisi voinut korvata virkamiehillä. Lopuksi hän toteaa, että ilman poliitikoitakin - siis Venäjän vallan alla - Suomi ei luultavasti poikkeaisi paljon siitä, mitä se on tällä hetkellä. Talouselämällä on oma logiikkansa. Poliitikot ovat olleet kilpailukyky-retoriikkoineen vain suurten yritysten ja markkinavoimien juoksupoikia ja -tyttöjä.

Otan sormet hikisinä lehtikuvia Markkasesta ja yleisöstä, jota on Casinon tupa täynnä. Mediaa ei paikalla kuitenkaan näy. Ainoa toimittaja on KELA-lehteen juttuja tekevä free lance -toimittaja.  Itä-Savo -lehden toimittaja ei ole vaivautunut paikalle, vaikka tapahtumasta kirjoittaakin.

Istun hetken aikaa iltapäivän aikana Erkki Markkasen kanssa samassa pöydässä kahvilla. Hän tuntuu hyvin melankoliselta ja elämästä luopuneelta ihmiseltä. Joidenkin vuosien kuluttua hän tekee itsemurhan, mikä panee miettimään.

Ehkä on hyvä, etten tiedä riittävän paljon asioista. Ehkä on hyvä, että vain aistin tunnelmia ja haistelen ilmaa kuin eläin - ja rakastelen rakkaani kanssa hänen Kallion vuokra-asunnossaan.