Osa 3: "Kosto"

Osa 3: "Kosto"

Istun valkoisen neliönmallisen pyöröjalkaisen käytössä kolhiintuneen keittiönpöydän ääressä, turhan ahtaan keittokomeron, keittokomeroa ja yksiötä erottavan verhon, vieressä. Juon aamukahvia mukista, jonka sisäpuolelta on laskettavissa kahden viimeisen viikon kahvinjuontikerrat.

Aurinko paistaa verhottomasta ikkunasta sisään, viistosti selän takaa. Orava juoksee keksi suussa paksua vaahteranoksaa pitkin ja loikkaa talon katolle, kipittää katon poikki kynnet kattoa raapien ja katoaa talon toisesta päästä talon takana olevaan pieneen metsälöön.

Istun ikivanhan harmaan, käytettynä ostetun Olivetti-läppärin edessä, josta näytön nivelet ovat murtuneet ja olen virittänytkin sen sopivasti kirjapinoa vasten. Ylintä kirjaa liikuttelemalla saan käännettyä näytön sellaiseen kulmaan, että pystyn seuraamaan sivulle kapealta näppäimistöltä syntyvää tekstiä.

En muista enää mitä kirjoitin. En mitään kaunokirjallista siihen aikaan. Ehkä runoa, mutta luultavammin taas jotain hakemusta.

Postiluukku kolahtaa. Päivänpostin mukana tulee tänäkin tiistaina pelkkä kaupunkilehti, josta luen kolumnin – jonka takia olen mykistynyt.  Luon uuden Word-asiakirjan.

Kirjoitan vastineen yhdeltä istumalta – ja vien sen joskus illansuussa parin kilometrin päässä olevan lehden postilaatikkoon.  Mietin ensin vienkö kirjeen sisälle asti, sitten päätän vain jättää kirjeen.

Kokeilen kuitenkin uteliaisuuttani ovea. Se on lukossa.

Vastine on seuraavassa numerossa sellaisenaan. Olen ihmeissäni ja toisaalta iloinen. En uskonut että se julkaistaisiin.  Eikä sillä ole oikeastaan väliä. En usko enää että kirjoittamalla voi vaikuttaa mihinkään.

Mitäkö kirjoitin? Se on pitkä tarina mutta sen sanon, että kolumni johon vastasin kosketti henkilökohtaisesti.  En muista sanatarkkaan mitä kirjoitin.

Kerroin miten minusta oli ikävä lukea toiminnanjohtajan kolumnia siksi, että ruusuiset kuvaukset koulutuksen vaikuttavuudesta eivät omalta ja muiden työttömien kohdalla pitäneet paikkaansa.
Laadukkaatkaan koulutukset eivät olleet työllistäviä. Ja niistä minulla oli – totta vie - kokemusta muutaman edellisen vuoden ajalta riittämiin. Edes koulutus jonka aikana olin harjoitellut ja tehnyt mainonta- ja markkinointisuunnitelman toiminnanjohtajan yksikölle eivät loppupeleissä olleet meriittiä työllistymisessä. Tätä en tosin kirjoittanut vastineeseen.

Myös yksikön omat koulutukset eivät oikeasti työllistäneet työttömiä, mutta ne työllistivät kouluttajia, jotka olisivat saattaneet olla työtä vailla ilman aikuiskoulutusta ja työvoimakoulutusta. Tätäkään en muistaakseni kirjoittanut vastineeseen. En myöskään sitä, että osa kouluttajista ahnehti itselleen koulutuksia, joista ei pystynyt vastaamaan. Yksikin sanoi opettaneensa samaan aikaan
kolmea eri ryhmää.  Sen uskon, ja tiedän.

Kerroin kirjoituksessa yhdestä yksikön omasta koulutuksesta, joka oli työttömiltä kielletty koulutuksen laajuuden takia, mutta johon työvoimaneuvojat saattoivat työaikanaan täydellä palkalla osallistua. Työttömiä uhattiin työttömyysturvan menetyksellä mikäli osallistuvat koulutukseen.
Koulutukseen osallistui kuitenkin kolme työtöntä, asiakkaat ja työvoimaneuvojat rinta rinnan. Työvoimaneuvojia odotti koulutuksen jälkeen palkankorotus. Työttömät jatkoivat työttöminä työnhakijoina. Kävivät koulutuksen aikana ja sen jälkeen ilmoittautumassa työvoimaneuvojille työvoimatoimistossa. Lisäksi työttömät maksoivat oman koulutuksensa, mikä ei ollut ihan halpa.
Kaiken kukkuraksi tämä tarina on, epäuskottavuudestaan huolimatta, tosi.