Osa 4: "Tosi työläinen"

Osa 4: "Tosi työläinen"
Hän kuului, tosin ei enää silloin samalla tavalla kuin ennen, eliittiin, johon minä en kuulunut. Olimme vastakohtia, hän hyväosainen minua vanhempi nainen, minä pitkäaikaistyötön opinnot keskeyttänyt nuorehko mies. Hän oli tosi työläinen, pidetty vappupuhuja milloin missäkin. Kuopiossa, Mikkelissä, Varkaudessa.

Olen usein miettinyt jälkikäteen, miksi hän alkoi vainota minua, minua kotonani. Asuimme silloin yhdessä. Autoin häntä kaikessa, ihan kaikessa, monissa työasioissa ja hän olisi menettänyt kerran työpaikkansakin, jollen olisi ollut paikalla. Hän ei kuitenkaan koskaan osoittanut mitään kiitollisuutta.

Tämä tarina alkoi siitä, kun hän osti kännykän. Siihen aikaan ei ollut kuin se paksu tummansininen Nokian pulikka, joka juuri ja juuri mahtui naisen käteen. Kysyin miksi hän oli ostanut kännykän, kun meillä oli lankapuhelinkin. Hän ei vastannut. Sanoi ettei se kuulu minulle. Käänsi selkänsä ja meni vessaan. Puhui siellä hiljaa jollekin. Kysyin hänen tultuaan takaisin, miksi hän oli vessaan mennyt. Hän vastasi että en kuulisi mitä puhun. Sanoin ettei tapanani ole kuunnella hänen puheluitaan. Hän ei vastannut.

Yhtenä päivänä hän oli jättänyt puhelinpöydälle papereita. Näin että papereilla ei ollut paljonkaan tekstiä. Näyttivät runoilta ja runoja ne olivatkin. Luin yhden runon ja tajusin heti mistä oli kyse. Illalla sanoin, että hän oli jättänyt runonsa pöydälle. Hän suuttui minulle. Miksi tongin hänen papereitaan. Sanoin että en ollut tehnyt niille mitään. Ne vain lojuivat siinä ja näin, että ne olivat runoja. Hän otti vihaisesti paperipinon ja pani sen laukkuunsa.

Oli kesä hieman ennen juhannusta ja hyvin kiireistä aikaa. Hän sanoi päivällä, että hänen ystävättärensä Tuula oli pitkästä aikaa käymässä Rantasalmella, ja hän haluaisi tavata tämän mutta ei voi. Tapojeni mukaan sanoin, että totta kai voin viedä hänet Poronsalmelle ja autan häntä seuraavana päivänä. Hän ei pannut vastaan vaan alkoi heti valmistella lähtöä. Tuula ja hänen miehensä Esko eivät olleet yllättyneitä tulostamme. Olivat selvästi odottaneet tuloa.

Istuimme terassilla ja Tuula ja Hilppa alkoivat vaihtaa kuulumisia. Esko osallistui keskusteluun. Minulla asiat, joista he puhuivat, olivat vieraita, joten tyydyin katselemaan mäen päältä Haukivedelle. Tiesin että lähistöllä pesi kalasääskiä, mutta niitä ei näkynyt enää illalla. Lokkeja lenteli verkkaisesti rantaviivan tuntumassa, ja napsi vain vähän väreilevän veden pinnasta kaloja.

Matkalla Hilppa moneen kertaan sanoi, että me nyt vain piipahdamme Poronsalmella. Ensimmäiset epäilyni heräsivät, kun Tuula toi pöytään tekemäänsä kotiviiniä. Minulle ei tarjottu, sillä minä olin kuljettaja. Minulle ei tosin tarjottu mitään muutakaan. Ensimmäisen viinipullon kolmikko tyhjensi verkalleen.

Sitten Tuula haki toisen pullon. Sanoin Hilpalle eikö olisi parempi lähteä. Hän sanoi että kai me nyt voidaan vielä vähän aikaa olla. Kului toinen tunti, kolmas, neljäs. Kukaan ei ollut kysynyt minulta mitään tai osoittanut mitään kiinnostusta läsnäolooni. Saatoin joskus sanoa jotain, mutta puheeni aina sujuvasti ohitettiin.

Vähitellen puhe siirtyi paikallispolitiikkaan. Esko oli nuorisolautakunnan jäsen, ja alkoi arvostella yhä äänekkäämmin paikallista nuorisoa. Nuoret sitä ja nuoret tätä. Totesin lopulta että heidän omat tyttärensä olivat samanikäisiä kuin nuoret, joita hän nyt arvosteli. Mistä hän tietää, mitä he tekevät, kun silmä välttää. Kenties he olivat tehneet ne graffitit koulun seinään. Kommenttini tulkittiin selvästi asiattomaksi.

Lopulta päästiin massatyöttömyyteen. Työttömiä oli silloin paljon, enemmän kuin koskaan. Varsinkin koulutettuja työttömiä kolmikko osoitti sormellaan. Sitten he äkkiä tajusivat, että olin yksi heistä, joista he juuri puhuivat. Katsoivat minua ja toisiaan – mutta jatkoivat puhettaan. Sanoin vain, että heidän puheensa on törkeää. Esko hermostui tilanteesta täysin. Hän sanoi ettei kukaan tule hänen kotiinsa arvostelemaan häntä…