lauantai 24. toukokuuta 2014

Osa 5: "Verinen sunnuntai"

Osa 5:  "Verinen sunnuntai"

Se oli sellainen tavallinen musta Melitta kahvinkeitin, johon kuului lasikannu ja kannussa kahva, joka oli kiinni metallirenkaassa ja rengas kuristettuna kannun kaulalle. Mutta ennen kuin olin päässyt kannuun asti, minun oli herättävä ja noustava ylös.

Heräsin tuona heinäkuun aamuna yksin kotona. Hilppa oli jossain. Aurinko oli kääntynyt kohti makuuhuoneen ja olohuoneen suuria ikkunoita, mistä tiesi, että kello oli ainakin yhdeksän. Kävelin makuuhuoneesta keittiöön ja katselin matkalla viimeisen unen viimeisen kelan loppuun. En todellakaan ollut hereillä, mutta pääskysten kirkuna pakotti minut vähitellen vaihtamaan moodia.
Olin yrittänyt peitolla tukkia korvani, mutta aukinainen ikkuna tunki äänet vääjäämättä paksunkin peiton sisään. Sitä paitsi jalkoja alkoi palella kun peitto oli väärin asennettu. Kompuroin lattialle, ja nousin alistuneena ylös. Ja aloitin vaellukseni kohti keittiötä, aluksi silmät kiinni.  Unikuvat näkyivät vielä selkeinä luomia vasten. Astelin tuttua reittiä ovesta ulos, eteisen kautta keittiöön.

Sitten avasin silmäni. Puolalainen laiva oli saapumassa satamaan, ja päästi matalan törähdyksen. Päivän aikana se purki pölisevän hiililastinsa melkein keskellä kaupunkia. Katseeni kääntyi kaappia kohti, jonka päällä kahvinkeitin oli niin kuin aina, mutta huomasin heti että kannu oli jossain muualla. Avasin tiskikoneen ja siellähän se oli, mutta kannussa ei ollut kahvaa. Ihmettelin miksi joku oli ottanut kahvan pois. Eihän siinä ollut mitään järkeä. Kahva löytyi sekin tiskikoneesta.

Yritin painaa kahvan kannun kaulaa vasten ja nuljauttaa paikoilleen. Metallirengas oli kuitenkin niin jäykkä, ettei siitä tullut mitään. Laskin kannun kaapin päälle, ja yritin samaa temppua pöytää vasten. Tulos oli yhtä huono. Aloin kyllästyä ja ärsyyntyä. Jos kahvan sai, irti niin saihan se kyllä paikoilleenkin. Otin kannun jalkojeni väliin lattialla ja aloin hivuttaen painaa kahvaa paikoilleen – ja se näytti onnistuvan.

Sitten räsähti. Lasinen kannu hajosi viiltäviksi, veitsenteräviksi pirstaleiksi, jotka repivät toisen käden kämmenen ja sormien jänteet poikki. Olin yltä päältä veressä. Minua alkoi huvittaa ja naurattaa. Olin vain joitain sekunteja ennen kannun hajoamista toivonut häivähdyksenomaisesti kuolemaani. Ja nyt minulla oli tilaisuus vuotaa kuiviin.

Käärin käteni pyyhkeeseen ja vedin hampaillani kyynärvarteen kiristyssiteen T-paidasta. Olin nukkunut vaatteet päällä, shortsit jalassa ja paita päällä, joten minun ei tarvinnut muuta kuin potkaista lipokkaat jalkaan ja olin valmiina lähtöön. Hetken aikaa harkitsen ambulanssin soittamista, mutta luovuin ajatuksesta. Terveyskeskukseen ja kaupunginsairaalaan ei ollut matkaa kuin kymmenen minuutin kävelymatka.

Kävelin alas kolmannesta kerroksesta ja puiston läpi tielle. Kävelin rauhallisesti kesäaamusta nauttien ja saavuin ensiapuasemalle. Päivystävä lääkäri ohjasi minut heti leikkaussaliin, jossa käteni kursittiin kokoon.  Palasin tunnin kuluttua takaisin käsi lastoitettuna ja jatkoin sunnuntaipäivän viettämistä.
Uimaan en tänä päivänä valitettavasti pääse, enkä moneen viikkoon.  Onneksi kellarissa saattaa olla vielä se vanha kahvinkeitin. Ja sitten on vielä tuo espresso-keitin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti