Osa 5: "Verinen sunnuntai"
Se
oli sellainen tavallinen musta Melitta kahvinkeitin, johon kuului
lasikannu ja kannussa kahva, joka oli kiinni metallirenkaassa ja rengas
kuristettuna kannun kaulalle. Mutta ennen kuin olin päässyt kannuun
asti, minun oli herättävä ja noustava ylös.
Heräsin
tuona heinäkuun aamuna yksin kotona. Hilppa oli jossain. Aurinko oli
kääntynyt kohti makuuhuoneen ja olohuoneen suuria ikkunoita, mistä
tiesi, että kello oli ainakin yhdeksän. Kävelin makuuhuoneesta keittiöön
ja katselin matkalla viimeisen unen viimeisen kelan loppuun. En
todellakaan ollut hereillä, mutta pääskysten kirkuna pakotti minut
vähitellen vaihtamaan moodia.
Olin yrittänyt peitolla tukkia
korvani, mutta aukinainen ikkuna tunki äänet vääjäämättä paksunkin
peiton sisään. Sitä paitsi jalkoja alkoi palella kun peitto oli väärin
asennettu. Kompuroin lattialle, ja nousin alistuneena ylös. Ja aloitin
vaellukseni kohti keittiötä, aluksi silmät kiinni. Unikuvat näkyivät
vielä selkeinä luomia vasten. Astelin tuttua reittiä ovesta ulos,
eteisen kautta keittiöön.
Sitten avasin silmäni.
Puolalainen laiva oli saapumassa satamaan, ja päästi matalan
törähdyksen. Päivän aikana se purki pölisevän hiililastinsa melkein
keskellä kaupunkia. Katseeni kääntyi kaappia kohti, jonka päällä
kahvinkeitin oli niin kuin aina, mutta huomasin heti että kannu oli
jossain muualla. Avasin tiskikoneen ja siellähän se oli, mutta kannussa
ei ollut kahvaa. Ihmettelin miksi joku oli ottanut kahvan pois. Eihän
siinä ollut mitään järkeä. Kahva löytyi sekin tiskikoneesta.
Yritin
painaa kahvan kannun kaulaa vasten ja nuljauttaa paikoilleen.
Metallirengas oli kuitenkin niin jäykkä, ettei siitä tullut mitään.
Laskin kannun kaapin päälle, ja yritin samaa temppua pöytää vasten.
Tulos oli yhtä huono. Aloin kyllästyä ja ärsyyntyä. Jos kahvan sai, irti
niin saihan se kyllä paikoilleenkin. Otin kannun jalkojeni väliin
lattialla ja aloin hivuttaen painaa kahvaa paikoilleen – ja se näytti
onnistuvan.
Sitten räsähti. Lasinen kannu hajosi
viiltäviksi, veitsenteräviksi pirstaleiksi, jotka repivät toisen käden
kämmenen ja sormien jänteet poikki. Olin yltä päältä veressä. Minua
alkoi huvittaa ja naurattaa. Olin vain joitain sekunteja ennen kannun
hajoamista toivonut häivähdyksenomaisesti kuolemaani. Ja nyt minulla oli
tilaisuus vuotaa kuiviin.
Käärin käteni pyyhkeeseen
ja vedin hampaillani kyynärvarteen kiristyssiteen T-paidasta. Olin
nukkunut vaatteet päällä, shortsit jalassa ja paita päällä, joten minun
ei tarvinnut muuta kuin potkaista lipokkaat jalkaan ja olin valmiina
lähtöön. Hetken aikaa harkitsen ambulanssin soittamista, mutta luovuin
ajatuksesta. Terveyskeskukseen ja kaupunginsairaalaan ei ollut matkaa
kuin kymmenen minuutin kävelymatka.
Kävelin alas
kolmannesta kerroksesta ja puiston läpi tielle. Kävelin rauhallisesti
kesäaamusta nauttien ja saavuin ensiapuasemalle. Päivystävä lääkäri
ohjasi minut heti leikkaussaliin, jossa käteni kursittiin kokoon.
Palasin tunnin kuluttua takaisin käsi lastoitettuna ja jatkoin
sunnuntaipäivän viettämistä.
Uimaan en tänä päivänä valitettavasti
pääse, enkä moneen viikkoon. Onneksi kellarissa saattaa olla vielä se
vanha kahvinkeitin. Ja sitten on vielä tuo espresso-keitin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti