Osa 6: "Peter Grimes - murhasta syytetty"

Osa 6: "Peter Grimes - murhasta syytetty"

Kertomus alkaa oikeudenkäynnillä, jossa Peter Grimes todetaan syyttömäksi. Hän ei ollut tappanut oppipoikaansa vaan poika oli kuollut kurjien olojensa takia, mihin niin Peter kuin kyläläiset olivat yhtä lailla syyllisiä. Köyhäintalon lapsia huutokaupattiin vähiten tarjoaville niin kuin meillä Suomessa 1800-luvulla.

Muistan hyvin kun olin lukenut Montagu Slaterin libreton, miten se minuun vaikutti. Se vaikutti. Yksilö, työtön ei ole vastuussa tilanteestaan, vaikka häntä siitä ja kaikesta muusta vielä 2000-luvun Suomessa syytetäänkin. Hän on yhtä syytön kuin Peter ja yhtä syytetty kuin Peter. Pahan alku ja juuri.

Peter Grimes asuu pienessä englantilaisessa Boroughin merenrantakylässä, yksinäinen kalastaja jota hänen yhteisönsä alkaa syrjiä. Toki hän kohtelee oppipoikaansa huonosti, mutta hän tekee mitä osaa. Kukaan ei kuitenkaan yritä tehdä mitään sille asialle. Ihmiset vain puhuvat takanapäin, juoruilevat ja ovat pahansuopia. Eivät auta sen kummemmin yksinäistä kalastajaa kuin poikaa.

Luin oopperan librettoa sanakirja kädessä, enkä ymmärtänyt kaikkia kohtia. Kun kuulin ja kuuntelin tarinan CD-levyiltä, Peter Grimesin kohtalo avautui sanoittakin. Häneen, kaltoinkohdeltuun ihmiseen, oli helppo samastua ja kai samastuinkin. Tai ainakin tunnelmaan ja tunteisiin, joita tarina ja musiikki välittivät.

Se oli sinä kesänä jolloin asuin jonkin aikaa yksin Eerikinkadun päässä. Toisessa päässä kadun jatkona oli Olavinlinna. Luin lehdestä kesän oopperoista; ja Peter Grimes löytyi kirjastosta, joka oli Eerikinkadun toisen pään jatkona. Asuin aivan kirjaston vieressä. Vain pieni metsälö ja sinne johtava soratie erotti kerrostalon ja mäen päällä olevan kirjaston toisistaan.

Kyläläiset demonisoivat yksinäistä ja yksin asuvaa miestä, ja leimaavat hänet syyttä suotta murhaajaksi, vaikka ovat itse yhtä syyllisiä tilanteeseen. Toki Peterillä on puolustajansakin kuten koulunopettaja Ellen ja eläkkeellä oleva laivuri.

Illalla kun olin yksin kotona, ikkuna auki, saatoin kuunnella aarioita yksiöni alkovista. Oopperan äänet sekoittuivat pääskysten aaltoilevaan kirkunaan ja monien eri lokkilajien keskiseen konserttiin. Tunsin oloni ylelliseksi, vaikka ainoa ylellisyyteni oli siinä, mitä juuri sillä hetkellä tein. Lentävän hollantilaisen tunnistin entuudestaan, sillä olin nähnyt sen Olavinlinnassa – ja jopa kirjoittanut siitä lehteen. Olin silloin vielä vähän aikaa toimittaja, ja pääsin pressikortilla maksutta esityksiin.

Peter päättää muuttaa kyläläisten käsitykset itsestään, mutta toinenkin oppipoika kuolee kyläläisten jahdatessa seipäineen ja heinähankoineen Peteriä. Poika putoaa kalliolta alas ja kuolee. Kyläläisten raivo ja halu lahdata Grimes sen kuin yltyy. Kylän konstaapelina toimivalla ajuri Hobsonilla ei ole sanansijaa tilanteeseen.

Grimes on epätoivoinen, mutta ei vielä luovuta. Hän haluaa näyttää kyläläisille, ei pahalla vaan hyvällä. Hän lähtee ankaraan myrskyyn veneineen, ja myrskyssä ollut poika kuolee hänkin mikä niittaa kalastajan kohtalon. Kyläläiset eivät halua uskoa onnettomuuteen.

Tarina on absurdi ja niin epäuskottava, että se voisi olla totta. Ihan samalla tavalla kuin minun tarinani. Kuka voisi uskoa, että joku tahallaan lyö itseään huuleen, mikä on kuitenkin karu totuus. En ole koskaan lyönyt ketään, enkä lyö. Silti minua on vaivihkaa syytetty siitä. Sana sanaa vastaan… Ihmisten maailma on todella kummallinen. Edellisenä iltana sama ihminen oli syyttä suotta rynnännyt kimppuuni nyrkein – ja seuraavana päivänä hän syyttää minua omasta teostaan. Ei sellaista voi kukaan uskoa. Varsinkaan kun en ollut antanut aihetta mihinkään. Hilppa raivosi itselleen, omien tekojensa takia, mutta projisoi vihansa minuun.

En alentunut tekemään sitä samaa, mitä hän teki minulle. En ryhtynyt uhriksi, mutta en myöskään suostunut syylliseksi.