Osa 8: "Ihmisarvon lopullinen menetys"

Osa 8: "Ihmisarvon lopullinen menetys"

Karvako se oli joka katkaisi kamelin selän? Kenties yritin estää saman tapahtumasta itselleni. Ajoin pääni partakoneella muliksi. Olin yksin kotona. My master alias kiharakarvainen, suklaanruskea Sidi-kissakaan ei ollut kotona.

Tuntui että elämä oli tihentynyt muutamaan viime minuuttiin, eikä sen ulkopuolella ollut enää mitään. Hetki oli apocalypse now. Loppu. Tuho ja tuhon jälkeinen alku häämötti edessä.
Olin kaivanut esiin kuva-arkistoni,valokuvien negatiivit ja kirjoittamani jutut ja artikkelit, jotka olin jostain syystä säilyttänyt. Kuvia ja negatiiveja oli kaksi muovipussillista. Survoin ne yhtenä myttynä pusseihin ja vedin pussien suut tiukasti kiinni. Paperit revin usean paperin nippuina pitkiksi suikaleiksi kuin paperisilppurilla ja panin ne mustaan jätesäkkiin.

Se siitä sitten. Olin todella väsynyt. En itseeni vaan tähän äitieni maahan, joka ei ollut ollut minulle mikään lottovoitto, enkä - tasapuolisuuden nimissä - minä ollut lottovoitto sille. En syyttänyt ketään niin kuin se syytti minua pitkittyneestä työttömyydestäni. Syytin enintään itseäni. En ollut pystynyt parempaan, mutta en ollut myöskään luovuttanut.

Olin vasta aloittamassa kirjoittamista, mutta en tiennyt miten pystyisin siihen, sillä jaksoin työskennellä kerrallaan vain kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen minun täytyi levätä puoli tuntia.
Ajattelin positiivisesti. Jos pystyn työskentelemään vuorokaudessa edes pari tuntia, se riittää minulle oikein hyvin. Viisi kuusi liuskaa päivässä tarkoittaa, että saisin työni ehkä kuukaudessa valmiiksi niin kuin sitten kävikin. Lopputulos oli keskinkertainen, mutta tärkeintä oli saada työ valmiiksi. Työ oli myös niitti monelle ihmissuhteelle. Ne eivät kestäneet minun menestystäni, edes vähäistä.

Minulla oli luuserin leima otsassani, eikä sen vuoleminen iholta onnistunut noin vain. Vanhan leiman tilalle tuli toinen leima, joka oli entistä pahempi ja sitä leimasi kuolemansynneistä toinen eli kateus. Aloin henkisesti valmistautua pahimpaan, joka oli tulossa. Kaikki kärjistyi yllättäen tavallisena arki-iltana joitain viikkoja myöhemmin, kun vein Hilpan vierailulle Poronsalmelle ystäviensä luokse. Minut yritettiin panna kunnolla kyykkyyn niin kuin vain köyhät voi panna kyykkyyn. Yritys ei  onnistunut kovin hyvin, sillä olin aavistanut mitä tuleman piti.

Jälkikäteen minua huvitti koko tilanne. Ainoa asia mitä minulle lopulta pystyttiin tekemään oli se, että minut kuvaannollisesti heitettiin pihalle. Tosin olimme Hilpan kanssa jo muutoinkin lähdössä niin kuin viimeiset kolme neljä tuntia.

Oli masentavaa huomata olevansa päätä pidempi ihmisiä, joita oli aiemmin katsonut ylöspäin. Mietin usein jälkeenpäin, millaisella ymmärryksellä meitä suomalaisia oikein johdetaan. Ainakin vasemmiston kannattajat ovat vähitellen huomanneet, etteivät heidän puolueensa aja enää huonoimmassa asemassa olevien asioita. Sama luokkajako näkyy jopa perheiden sisällä niin kuin minun tapauksessani.